RoiTa - Rovaniemen Taitoluistelijat ry

KEHITYSRYHMÄT

Taitoluistelun kehitysryhmiin siirrytään luistelukoulun jälkeen, kun tarvittavat perustaidot on saavutettu. Valmentajat voivat kutsua luistelijoita siirtymään jo kesken kauden, mutta yleensä ryhmäsiirrot tehdään jouluna tai keväällä.

LUMIHIUTALEET

Lumihiutaleet on taitoluistelun kehitysryhmä, johon pääsevät luistelukoulun käyneet, riittävät luistelun perustaidot hallitsevat, 5-8-vuotiaat luistelijat. Lumihiutaleissa harjoitellaan monipuolisesti taitoluistelun perusteita. Lumihiutaleet harjoittelevat jäällä kaksi kertaa viikossa ja oheisissa kerran viikossa. Jääharjoitukset painottuvat perusluisteluun, alkeishyppyihin ja piruetteihin sekä muodostelmaluistelun alkeisiin, joita kaikkia harjoitellaan pitkälti leikin kautta. Oheisharjoituksissa opetellaan jään ulkopuolella taitoluisteluun tarvittavia lajitaitoja, kuten koordinaatiota, nopeutta ja notkeutta. Riittävän taitotason saavutettuaan Lumihiutaleet voivat edetä valmentajien kutsumina kilparyhmiin (6-8-vuotiaiden yksinluistelun kilparyhmä Talvitimantit tai muodostelmaluistelujoukkue Little Stars) tai yksinluistelun kehitysryhmään Jääkeijuihin (yli 6-vuotiaat luistelijat).

Kaudella 2014-2015 Lumihiutaleet harjoittelevat jäällä tiistaisin klo 16:00-16:50 ja lauantaisin klo 11:15-12:05. Oheisharjoitus on lauantaisin klo 10-11 Lappi Areenalla. Lumihiutaleita valmentavat Eveliina Rova ja Stiina Mäkelä. Muodostelmaluisteluvalmennuksesta vastaa Sanni Virta.

Lumihiutaleet (kuva: Laura Lauri)
Lumihiutaleet (kuva: Laura Lauri)

JÄÄKEIJUT

ääkeijut on yksinluistelun kehitysryhmä, jossa harjoitellaan jäällä kolme kertaa viikossa ja oheisissa kaksi kertaa viikossa. Jäällä harjoitellaan taitoluistelun elementtejä, kuten askeleita, liukuja, hyppyjä ja piruetteja. Oheisharjoituksista toinen on jääharjoittelua tukevaa liikuntaa ja toinen on tanssitunti. Jääkeijuista voi siirtyä sekä yksinluistelun kilparyhmiin että muodostelmaluistelujoukkueisiin valmentajien kutsusta.

Kaudella 2014-2015 Jääkeijut harjoittelevat jäällä tiistaisin klo 16:00-16:50, perjantaisin klo 16:15-17:05 ja lauantaisin klo 11:15-12:05. Oheisharjoitus on tiistaisin klo 17-18 Lappi Areenalla ja tanssitunti perjantaisin klo 14:45-15:35 Ounas-mulisalissa. Jääkeijujen vastuuvalmentaja on Nina Ylisaari ja tanssinopettaja Sari Heikkilä.

Jääkeijut (kuva: Laura Lauri)
Jääkeijut (kuva: Laura Lauri)